Minuun on aivan varmasti asennettu jokin omituisia ihmisiä houkutteleva mikrosiru. Se lähettää tasaisin väliajoin jollain tuntemattomalla taajuudella pulsseja, joihin vain kieroutuneet kukkahattutädit ja muut mummelit reagoivat. Joko tästä tai jostain muusta syystä onnistun turhan usein houkuttelemaan läheisyyteeni ylipuheliaita tai muuten vaan hassahteina tätejä, jotka ehtivät ah niin loputtoman pitkältä tuntuvan bussimatkan aikana kertomaan sekä omansa että tyttärenpojan kummitädin kaiman ja tämän koiran koko elämäntarinan. En enää tee sitä virhearviota, että istun ruuhkaisessa bussissa harmittomalta näyttävän tätösen viereen, varsinkaan jos en ole ehtinyt kaivaa mp3 soitinta esiin. Erityisesti sellaisina päivinä, jolloin empatiavarastot on käytetty täysin loppuun, ei kiinnosta viettää linkkimatkaa nyökkäilemällä ja hymähtelemällä tuntemattoman ihmisen turhimmista turhimmille jorinoille. Ymmärrän täysin yksinäisiä mummoja, joilla ei ole elämässään ketään kenelle jutella, mutta vinksahtaneet tädit ovat aivan eri asia. Tästä huolimatta osaan aina käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla ja hyvät käytöstavat muistaen. Teitittelen jopa, kyseessä kun on kuitenkin huomattavasti vanhempi ihminen.

Jotta en joutuisi täysin väärinymmärretyksi, niin sanottakoon, että minusta on ok jos ihmiset tulevat puhumaan minulle. Vastaan mielelläni ja saatan jopa alkaa keskustelemaan jos aihe kiinnostaa, no problem. Randomit elämäntarinaansa ja päivän askareitaan kertaavat vilijonkat eivät vain ole sama asia. Toisaalta, joskus nämä tädit onnistuvat kehittämään niin legendaarisia lausahduksia ja teorioita, että tapaaminen muuttuu lähes viihdyttäväksi. Nokian saastunut vesi -skandaali ja ihmisten sairastuminen johtuvat siitä, että satoi lunta, eikö niin? Lumi on niin paha asia kun sitä on kerralla paljon.

Joulu tulee. Minulla on suklaakalenteri josta avaan joka aamu yhden luukun. Pysyy hyvin päivissä mukana. Miksi vain joulukuussa täytyy olla kalenteri? Olisi paljon mukavampaa jos saisi joka aamu avata luukun ja saada palan suklaata. Lisäksi tietäisi aina missä päivässä mennään.

Tänään lähetin kolme joulukorttia. Porukoille ja mummoille. Inhoan kaikkia yli-ihania joulupukki/enkeli/jeesuslapsi -kortteja, joten etsin muutaman kriteerini täyttävän hieman hillitymmän, mutta nätin kortin. Eilen paketoin joululahjoja suurella innolla samalla kun katsoin leffan 300. Paketointi on kivaa. 300 oli komea elokuva ja hyvinkin viihdyttävä. Tärkeintä koko leffassa olivat tietenkin kohdat “this is spartaaaaa!” ja “tonight we dine in hell”.

Kouluprojekti alkaa olla hyvällä mallilla, nyt vain pitäisi alle viikossa kirjoittaa kolme esseetä. Hyvinhän tässä ehtii.