Skip navigation

Tulipa tuossa täytettyä vuosia, yhteensä vuosia Maan päällä on nyt kertynyt kokonaiset 21. Ei kyllä vieläkään tunnu yhtään aikuiselta, ja hyvä niin. Jos nauru pidentäisi ikää niin Janin ja Marian onnittelujen vuoksi olisin varmasti saanut monta kuukautta lisää elinaikaa. En jaksanut mitenkään suuremmin juhlistaa tätä tapahtumaa. Perjantaina eli oikeana synttäripäivänä söimme Matin kanssa jäätelöä ja katsoimme Orpokodin, jonka sain Matilta lahjaksi, Kristiina Brask t-paidan lisäksi. Lauantaina Maria, Ismo ja Sanna kokoontuivat luoksemme syömään ja pelaamaan pleikkaria. Olin aivan heitä varten leiponut hyvin vittumaisen kakun, joka kuitenkin maistui odotettua paremmalle.  Sain Marialta ja Ismolta homoerotiikkaa tihkuvan kortin, jonka laitoin jääkaapin oveen. Teimme myös melko pikaisen reissun Passionin terassille, paitsi että terassi oli jo yhdeksän aikaan täynnä ja jouduimmekin sisätiloihin. Mukavat synttärit, sanon minä. Nyt pitäisi varmaan pohtia kulunutta vuotta ja huomata kuinka suuren henkisen kasvun ja aikuistumisen harppauksen olenkaan kokenut. Kummastakaan ei kuitenkaan näy jälkeäkään, ihan yhtä riemuidioottiolo on edelleenkin. Vuodessa on silti tapahtunut ihan pirusti kaikkea, positiivista lähinnä. Olen saavuttanut jonkinlaisen jatkuvan tyytyväisyyden ja tasapainon olotilan, kaikki tuntuu olevan suurimmissa määrin kunnossa, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ettei nyt ihan lässytykseksi mene niin siirrytään muihin aiheisiin: viime viikolla vietimme muutaman päivän Matin vanhempien mökillä. Oli aivan järkyttävän hieno ilma ja kuinka rentouttavalta tuntuukaan kun voi vain löhötä tuolissa lukemassa kirjaa tai katsella veneestä järvimaisemia. Myös yöllinen saunominen ja uiminen kelpaa minulle. Pelasimme paljon Yatzia, Alfapetiä ja pöytälätkää.

Tänään suuntasimme pian herättyämme Finnconiin/Animeconiin Tamperetalolle. Viimeksi osallistuin kyseiseen tapahtumaan Jyväskylässä vuonna 2004. Hieman on osallistujamäärä kasvanut neljän vuoden sisällä. Ei tuntunut yhtään kotoisalta koko sen parin tunnin aikana jonka tapahtumassa vietimme. Muutamaan tuttuun oli kuitenkin kiva törmätä ja kojuista tarttui jopa mukaan pari Death Note korttia. Kävimme myös kuuntelemassa poskettoman huonon imageboard/4chan paneelin, jossa oli mudkippejä ja homoja. Kesti vain jotain puoli tuntia niin eipä sillä niin väliä, pakko oli osallistua kun kerran paikalla sattui olemaan.

Viikonloppu sujui kepeästi Jyväskylässä. Ehdin nähdä paljon kavereita ja viihtyä perheenjäsentenkin seurassa. Löysin kierrätyskeskuksesta aivan mainion mustan yöpöydän, jossa on jopa tekonahkaverhoilu sivuissa. Aiemmin korvikkeena toiminut pahvilaatikko joutui väistymään sen tieltä. Tv-tason kun vielä jostain bongaisi, telkkari kun on tällä hetkellä ruuvattu jo vuoden palvelleeseen muoviseen lihalaatikkoon kiinni. Raahasin mukanani myös punaisen leivänpaahtimen, jonka sain porukoilta etukäteen synttärilahjaksi. Tämän lisäksi onnistuin vielä löytämään uudet farkut. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä kuinka suuri merkitys tällä on minulle, oikean kokoisten housujen hankkiminen ei ole minulle mikään maailman helpoin tehtävä. Leveä perse ja pitkät jalat ei ole kovin hyvä yhdistelmä jos housujen hankkimisesta on kyse. Olen myös nirso enkä suostu käyttämään vaaleita housuja enkä myöskään tule toimeen pillilahkeiden kanssa, mikä vaikeuttaa tätä prosessia entisestään.

Ehdin viikonlopun aikana katsomaan leffoja melko kiitettävästi. Ensin katsoin äidin kanssa Pedro Almodóvarin ohjaaman Volverin. Olen nähnyt sen aikaisemminkin, mutta teki mieli katsoa uusiksi. Itsekseni katsoin Sunset Blvd.:n ja Jesus Camp-nimisen dokumentin. Sunset Boulevard on 1950-luvun film noir klassikko, josta joskus näin pienen pätkän viestinnän pääsykokeessa ja sain vasta nyt katsottua sitten koko leffan. Hämärällä tavalla kiehtova leffa, myös hyvin dramaattinen ja tyylikäs. Jesus Camp taasen on indie dokumentti Yhdysvaltojen evankelisista kristityistä, dokumentissä keskitytään pääosin evankelisille lapsille tarkoitettuun leiriin, jossa lapsille opetetaan mikä on syntiä ja miten pitäisi elää ja kuinka pyytää voimaa Jeesukselta. Heti alussa pyörittelin vain päätäni kun leirin työntekijät kiertivät siunaamassa joka hemmetin asian leirikeskuksessa. ”Jeesus, oi Jeesus, älä anna sähkökatkoksen tai minkään muun paholaisen teon vaikuttaa näihin elektronisiin laitteisiin, aamen.” Todellisen repeämisen koin siinä vaiheessa kun salillinen lapsia siunasi George W. Bushin pahvinukkea. Lapsille saarnattiin näitä perinteisiä juttuja, että abortti on murha ja Harry Potter on saatanallinen (warlocks are the enemies of God!). Käytännössä lapsia siis aivopestiin täysin. Jokainen saa tietty päättää mihin uskoo ja miten uskoaan toteuttaa, niin kauan kuin siitä ei ole muille haittaa eikä omaa uskoaan tuputa muille ihmisille, jos he eivät sitä halua. En silti käsitä miksi ihmisten pitää tehdä elämästään niin vaikeaa ja pelotella vielä lapsensakin helvetillä ja jumalan vihalla, eiköhän elämässä olisi muutenkin ihan tarpeaksi kestämistä.

Ehdin vielä katsoa Suvin kanssa Little Miss Sunshinen ja Marian kanssa tänään Tidelandin. Little Miss Sunshine oli sellainen ihan mukava, kerran katsottava leffa. Pidin kaikkien eniten sarkastisesta itsemurhaa yrittäneestä homoenosta. Tideland vaikutti lupaavalta, mutta juoni osoittaui täydeksi kuraksi. Kesän aikana on tullut muutenkin katsottua järjettömän paljon leffoja, mutta varmaan parhaiten on jäänyt mieleen sellainen kuin In Bruges. Suosittelen.

Viime viikonloppuna kansa kerääntyi Tampereelle juhlimaan Tammerfestia. Päädyinpä sitten sen aikaisemmin mainitun Paprika Korpsin keikan lisäksi myös töihin lauantaiksi. Samalla sain staff-tunnuksella varustetun access all areas-passin, mutta olin nössö ja hieman kipeäkin joten en mennyt ilmaiseksi katsomaan Swallow The Sunia ja Mokomaa, vaikka olisin päässyt. Tiistaina ratagolfasin ensimmäistä kertaa elämässäni kun suuntasimme yadin porukalla harrastamaan liikunnallisia aktiviteetteja. En voi sanoa että suuremmin kyseisestä lajista välittäisin, mutta sellainen ihan mukava fiilis golfauksesta jäi. Varsinkin kun on kesä ja aurinko paistaa ja vieressä kimaltelee järvi.

Kaiken turhan ajankäytön lisäksi saimme katsottua Ozin viidennen tuotantokauden loppuun ja aloitettua Lostin ensimmäisen kauden. Suostuin olemaan kiva ja edes yrittämään katsoa Lostia, koska armas toinen puoliskoni sitä vaati. Enhän minä nyt voi sanoa ei. Yritän siis olla ottamatta Lostia liian vakavasti. Katselunautintoa lisää tästä lähtien tänään hankkimamme 32″ LCD-näyttöinen tv. Noin kuukauden pohdinnan ja käytettyjen telkkareiden metsästämisen jälkeen päädyimme siis sijoittamaan nelisensataa tuohon laitteeseen. Mukavaa omistaa kerrankin toimiva ja uusi tv, entinen kun olisi tehnyt harakirin päivänä minä hyvänsä.

Kesälomalla olen pitkästä aikaa ehtinyt uppoutua kirjojen maailmaan yhtä intensiivisesti kuin joskus vuosi sitten. Opiskelu kun vie hyvin paljon aikaa ja intoa lukemiselta. Haluankin esitellä maailman parhaan fantasiasarjan: George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu. Vielä hieman yli vuosi sitten olisin väittänyt Robert Jordanin Ajan pyörän olevan Se fantasiasarja, mutta Tulen ja jään laulu on aiheuttanut sellaisia henkisiä fantasiaorgasmeja ettei ole tosikaan. Tarinaa ei kerrota yhden päähenkilön näkökulmasta, vaan jokaisessa luvussa kertoja vaihtuu. Yhden kirjan aikana tarina etenee lähes kymmenen eri ihmisen näkökulmasta. Henkilöhahmoihin pystyy uppoutumaan täysin ja juonenkäännösten takia joutuu välillä lähes haukkomaan henkeään. Tulen ja jään laulu on myös hyvin häpeilemätön ja raaka, päitä putoilee ja ihmiset panevat toisiaan ahkeralla tahdilla. Huomaan usein miettiväni sarjan tapahtumia, vaikka en olisi pariin tuntiin edes koskenut kirjaan.

Tämän hehkutuksen lopuksi voisin viihdyttää teitä (ainakin omasta mielestäni) mielenkiintoisella linkillä: The Top 20 Most Bizarre Experiments of All Time.

Paljon on ötököitä auton tuulilasiin liiskaantuntut sitten viime postauksen. Juhannus tuli ja meni, iloisin merkein. Ajeltiin porukalla Jyväskylään juhlistamaan keskikesän juhlaa. Aattona kiidimme Marian isän mökille syömään ja pelaamaan lautapelejä. Jatkoimme samaa rataa päästyämme vanhempieni luokse. Koko talo oli perinteisesti käytössämme. Juhannuksen hittipelejä olivat Trivial Pursuit ja Scrabble. Pelien lisäksi siis ylensyöntiä ja järjetöntä hihittelyä. Suvi ja Timokin kävivät kunnioittamassa meitä läsnäolollaan juhannuspäivänä. Jaoimme Suvin kanssa uusimmat juorut ja päivittelimme jälleen kerran ihmiskunnan typeryyttä ja varsinkin sitä, miksi kaikki idiootit, alkoholistit ja muut järkensä hukanneet sekä elämänsä failanneet päättävät lisääntyä. Jos älykkyysosamäärä ei riitä edes hampaiden kaiveluun niin kannattaako ihan välttämättä hankkia sellaista rääkyvää ja avutonta toukkaa siihen vielä riesaksi? Keskustelin samasta aiheesta äitini kanssa, joka kertoi ehdottaneensa kollegoilleen jo 90-luvulla, että lasten hankkiminen pitäisi olla luvanvaraista joillekin yksilöille. Oletteko esimerkiksi tienneet, että kunnilla on työntekijöitä, joiden yhtenä tehtävänä on opettaa vanhemmille, miten käydään kaupassa ja ostetaan perheelle ruokaa? Jotkut kun ovat niin uusavuttomia, että ruokkivat lapsensa valmispitsoilla, jos niilläkään. En edelleenkään ole kovin lapsirakas persoona, mutta kyllähän ne lapsetkin jonain päivänä kasvavat ihmisiksi, vain hyvin vajaiksi sellaisiksi jos vanhempia ei kiinnosta kasvatus tai lapsen huomiointi pätkääkään.

Takaisin vähän kevyempiin aiheisiin: juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna ajeltiin Marian kanssa Jyväskylän lähelle YAD:n kesäleirille kuvaamaan leiriläisiä. Jokainen sai päättää millaisen kuvan haluaa ja tehdä sitten mieleisensä kehykset. Itse olin hieman epävarma ottamieni kuvien suhteen, mutta toivottavasti kaikki olivat suht tyytyväisiä kuviinsa.

Teimmepä sitten myös sellaisen virheen, että käväisimme Turussa ja Ruisrockissa. Turku sinänsä oli ihan mukava, kävimme syömässä ja kiertelimme kauppoja, mutta langetkoon Iso Viha Ruiscockin päälle. Päivä sujui kuitenkin leppoisasti, ehdimme makoilla nurmella ja katsella hyviä keikkoja (Porcupine Tree, Raised Fist, The Sounds) sekä päättää päivän Ministryyn, joka nyt ei minua ainakaan järjettömästi sykähdyttänyt. Poistumishetken koittaessa valtasi taas perinteinen mitä-minä-täällä-taas-teen-tunne. Kaksi suurta bändiä lopetti samaan aikaan ja tuhannet ihmiset alkoivat valua pientä metsätietä pitkin kohti sivistystä. Kunnon pingviinimarssia siinä sitten mentiin pari kilsaa. Keskustaan ajavat bussit olivat tietenkin aivan täynnä ja ihmiset lähes tappelivat hampaat irvessä mahtuakseen busseihin sisälle. Onneksi Ismo jaksoi ajaa koko matkan takaisin Tampereelle, itse nukahdin melko nopeasti vaikka tarkoitus oli pitää kuski hereillä.

Saimme myös vihdoinkin järkättyä tuparit viime viikonloppuna. Aluksi paikalle kokoontui MariaIsmoKimAmalia-kokoonpanon lisäksi joitakin luokkatovereita. Suurin osa päätti poistua takavasemmalle kun Matin kaveriporukka teki äänekkään sisääntulon. Ei siinä mitään, hyviä tyyppejä vaikka melko riehakkaita ovatkin. Tapasin viimein loputkin Matin lähimmästä kaveripiiristä. Lisäksi tutustuimme yhteen naapuriimme, joka vaikutti hyvin rennolta. Hyllystä löytyi samoja levyjä ja leffoja kuin meiltäkin. Illalla jatkoimme porukalla Rumaan, kaupungin ainoaan baariin johon suostun maksamaan 5€ sisäänpääsymaksun. Sain ajaa kaverin isän autolla, joka kulki kuin unelma ja vei bensaa painajaismaisen paljon. Hyvin mukava ilta siis mielestäni.

Tänään oltiin pienellä porukalla piknikillä Pyynikin rannassa. Kasoittain ruokaa ja juomista, jonka saimme keskenään syödä kun ihmisiä ei ilmaantunut enempää paikalle. Pelasin myös krokettia pitkästä aikaa, ihan viihdyttävä peli. Torstaina olisi luvassa Paprika Korpsin keikka, parasta olla hyvä kun liputkin maksoivat 12€.

Sellainen pieni maininnan arvoinen asia tähän loppuun, että sain valmiiksi ensimmäiset ihan itse tekemäni nettisivut. Löytyvät tällä hetkellä osoitteesta http://www.kiks-it.co.cc/. Kaitpa ne melko näppärät ja selkeät ovat, vaikkakin yksinkertaiset. Suosittelen muuten aloittelijoille sellaista sivustoa kuin Listamatic, sieltä löytyy helposti toteutettavia navigaatiovalikkoja, joita voi itse muokata haluamakseen. Jos jotain palautetta noista sivuista tulee mieleen niin otan ajatuksenne mielelläni vastaa. Myöhemmin sivuille on tulossa vielä ainakin kuvagalleria. Turha muuten nurista jos sivut eivät mene validaattorista läpi, myönnän unohtaneeni tarkistaa lopullisen version. Parannusta siis tähänkin luvassa.

Täten julistan Janikanin 21-vuotiaaksi miesalukseksi. Parhaat taisteluvuodet ovat vielä edessä!

Tuntuupas mukavalta aloittaa päivä soittelemalla entiselle vuokranantajalle ja kyselemällä miksi minulta ollaan taas viemässä rahaa. Tällä kertaa ymmärsimme toisiamme ja jouduin myöntämään vuokranantajan olevan oikeassa, vaikka periaatteessa minun ei kuuluisikaan maksaa korvauksia raavitusta takapihan ovesta. Oikein viihdyttävää säätämistä. Loppusiivouksesta minua ei näköjään kuitenkaan veloiteta, joten on tässä jotain positiivistakin.

Sauna Open Air meni myöskin aluksi täysin säätämiseksi. Kesti kaksi tuntia saada edes teltta alueelle. Ensin kaikki tuntui sujuvan hyvin; saatiin vietyä auto myyjäparkkiin ongelmitta ja lähdimme sitten hakemaan lippuja kaikille työntekijöille. Olimme siis tässä vaiheessa jo kerran käyneet festarialueen sisällä sekä alueella, jonne pääsevät vain työntekijät/myyjät. Infosta meille annettiin yhden päivän media/vip liput, joilla ei pääse enää takaisin alueelle jos sieltä kerran poistuu. Lisäksi jouduimme odottamaan porttien aukeamista. Luulin selviävämme autolle takaisin puhumalla, mutta ei. Ilman työntekijäranneketta/passia ei kuulemma ollut mitään asiaa parkkialueelle. Takaisin siis infoon kertomaan asiasta ja vaatimaan rannekkeita. Saimme kinuttua neljälle ihmiselle rannekkeet, uusi yritys siis. Tällä kertaa meille kerrottiin, että rannekkeemme olivat aivat normaalit kolmen päivän yleisörannekkeet, ei vieläkään mitään asiaa autolle.

Seuraavaksi etsimme käsiimme jonkun järkkärin, joka yritti soitella ylemmän tason ihmisille onnistumatta kuitenkaan tavoittamaan näitä. Niinpä järkkäri itse lähti saattamaan minut ja Miinan autolle, jonka sitten ajoimme ulos myyjäparkista sisääntuloporttien luo ja kannoimme yhdessä tavarat telttapaikallemme. Muina päivinä asiat onneksi sujuivat ongelmitta, kukaan ei edes tullut sanomaan mitään kahdesta trangiastamme, joilla teimme ruokaa. Telttapaikkamme oli melko huono, melkein porttien vieressä hieman syrjäisessä paikassa. Lauantaina festarikansaa kävi infopisteellämme ihan kiitettävin määrin, perjantaina ja sunnuntaina ei niinkään. Alkusäädöstä huolimatta hyvä reissu, jutun taso pysyi riman alapuolella koko tapahtuman ajan ja hauskaa oli. Sain jo tarjouksen hoitaa myös Ilosaarirock, koska olen kuulemma niin hyvä festarivastaava, mutta osasin kerrankin sanoa ei.

Saunan jälkeen Miina jäi meille viettämään aikaa pariksi päiväksi. Kiersimme kirppareita ja kauppoja, katsoimme leffan (Spun), vierailimme hetken mielijohteesta Ideaparkissa sekä Marian ja Ismon luona. Toivottavasti Miina viihtyi ja tulee uudelleenkin vierailemaan luonamme. Meidän oli tarkoitus järjestää tuparit tulevana viikonloppuna, mutta sossu ei vieläkään ole suonut meille elantoa, joten juhliminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen juhannuksen jälkeiseen aikaan.

Tämänkertainen elämän pieni ilo on musta kakkuvuoka jonka ostin eilen. Aion leipoa ensi kertaa elämässäni ihan itse kuivakakun. Onnistun todennäköisesti räjäyttämään itseni/keittiön tai aiheuttamaan vähintään palohälytyksen, mutta aina kannattaa yrittää.

Elämässäni on tapahtunut Muutos. Tein lähes radikaalin reviirinvaihdoksen ja siirryin metsästä askeleen kohti sivistystä. Valloitimme Matin kanssa itsellemme sotahuutojen kera oman, yhteisen Kodin. Tässäkin kohtaa joutuu käyttämään Kodista isoa alkukirjainta, koska kodilla ja Kodilla on merkityksellinen ero. Tämä tukikohtamme tuntui ensi minuuteista lähtien niin Kodilta, ettei mitään rajaa. Holvastin koti oli vain turvallinen asustelupaikka, jossa ei oikeastaan koskaan ollut sellaista oikean Kodin tunnetta. Tässä muutamia faktoja teille Kodistamme:

  • 44m2
  • vuokra 518€ + 20€ vesi per pää
  • pohjakerros, meillä on oma sisäänkäynti
  • pieni tiskikone
  • keskellä makuuhuonetta on pylväs, sillä on varmasti jokin hyvin universaali ja syvällinen merkitys
  • suihku ja vessa sijaitsevat eri paikoissa
  • vessasta pääsee rappukäytävään (toissapäivänä joku yritti kyseisestä ovesta sisään ollessani vessassa, sain melkein sydärin)
  • vessan ovessa on haka, niin kuin ulkohuusseissa, ripaus maalaisromantiikkaa siis
  • makuuhuoneessa ei ole ikkunoita
  • kaikkia asioita hoitaa kasa Jouko-nimisiä ihmisiä

Kaikki pikkuseikat, joita jotkut voisivat pitää vikoina, ovat minun mielestäni vain Kotimme persoonallisia piirteitä.

Muutto sujui sinänsä melko kivuttomasti. Matkustimme ensin Jyväskylään ja viihdyttävän viikonlopun jälkeen ajoimme uskollisella ratsullani takaisin Tampereella. Perjantaina saimme vietyä kahdestaan jo osan tavaroista (kiitos minun autoni), lauantaina karvatoverit Maria ja Ismo liittyivät muuttojengiin. Fiiliksiä latisti hieman entinen vuokranantaja, jonka harmittoman ulkokuoren alta kuoriutui Megabitch. Tämä Megatronin sukulainen väitti sieraimet savuten, ettei meidän loppusiivouksemme ollut kelvollinen, niinpä hänellä on oikeus ottaa osuutensa meidän takuuvuokrasta.

Työttömän kesä on rahaton mutta vapaa. Ainaisten koulukiireiden jälkeen tuntuu äärettömän vapauttavalta olla ja mennä miten huvittaa sekä nukkua pitkään. Siltikin edelleen omatunto kolkuttaa, haukkuu laiskaksi ja käskee hankkia töitä. Jospa sitä vaikka heinäkuuksi.

Viikonloppuna olisi luvassa festarivastaavan hommia Sauna Open Airissa. Hieman meinaa ketuttaa, ahdistaa ja ”emmääjaksaeihuvita”. Tekohymy vaan leveästi korviin saakka ja se positiivinen asenne täytyy repiä sieltä ja syvältä. Hyvä porukka kuitenkin lähdössä mukaan ja sääkin taitaa olla suotuisa. Kaikki menee varmasti hyvin kun on Kesä.

Sain tänään elämääni yhden historiallisen hetken lisää; ostin ensimmäistä kertaa elämässäni kortsuja (ei ole itse tarvinnut huolehtia näistä asioista aikaisemmin). Eihän sekään tietenkään onnistunut ongelmitta. Olin kävelemässä lähikauppaan ruokaostoksille ja ajattelin, että voisinpa huvikseni mitätöidä yhden tällaisen ”en ole koskaan”-asian. Vaikka sitten tasa-arvon nimissä tai jotain. Ilman mitään kummempia tunteita noukin kortsupaketin muiden ostosten joukkoon ja suuntasin kassalle. Kassatäti sähläsi jotain ja joutui ottamaan hinnan uudestaan joistain ostoksistani.

Kun lähdin kaupasta niin aloin tarkistaa kuittia, koska en oikein luottanut kassatädin taitoihin. Niinhän siinä kuitissa sitten luki että kortsut ja ruokakerma oli lyöty kassaan kahdesti, olin siis maksanut noin viisi euroa liikaa. Tarvoin takaisin kauppaan, kassalla ei silloin ollut muita, vähän matkan päässä vain laumallinen jotain amisviiksisiä mopopoikia. Näytin kuitin tätöselle, joka pahoitteli asiaa ja sanoi tekevänsä hyvityksen. Seuraavaksi täti kysyi: ”Olisiko sinulla antaa sitä?” Minä tietenkin ihmettelemään, että mitä täti mahtaa tarkoittaa. ”No sitä…pakkausta…”. Ahaa, kortsujani täti siis oli vailla, eipä vain kehdannut sanoa sanaa ääneen. Kaivoin ne sitten kassista samoin kuin ruokakerman ja sain uuden kuitin ja lähes 6€ takaisin. Hihittelin itsekseni kävellessäni kaupasta ulos. Jos joskus viisi vuotta sitten olisin joutunut samaan tilanteeseen, olisin varmaan hävennyt itseni maan alle, mutta nyt tilanne vain nauratti. Kotona tarkistin vielä hyvityskuitin ja huomasin riemukseni, että kassatäti oli evottanut siinäkin. Ruokakerma oli poistettu kahdesti, eli käytännössä sain sen siis ilmaiseksi.

Samalla tuli mieleen kun yksi päivä lähdin kävelemään linkkipysäkille, niin naapurin tummaihoinen pikkupoika seisoi pihassa puutarhaletku kädessään ja kysyi minulta ohimennessäni, ”Miksei tää toimi?”. Internetin turmelema mieleni kehitti heti vastaukseksi ”that’s because you’re a nigger” ja ”because you sir, are a faggot”, mutta onnistuin silti vastaamaan, että letku ei varmaan toimi koska toinen pää ei ole kiinni hanassa.

Lisää kivoja juttuja lapsista; eräs iltapäivä linkissä taaksemme istui nainen poikansa (väitellään edelleen Matin kanssa oliko kyseinen otus tyttö vai poika) kanssa. Kumpikaan meistä ei ollut jaksanut kaivaa mp3-soitinta esiin, joten jouduimme todistamaan kuinka riemuidiootteja yksilöitä maailmaan syntyy. Ensin lapsi kyselee äidiltään kaikkea turhaa _äärimmäisen_ retardilla äänellä, kuten saako bussin lattialle tiputtaa hiuksia. Seuraava kysymys onkin sitten jo huippuluokkaa: ”Äiti, hei äiti, miksei me olla patsaita? Miksei?!”. Äiti yrittää selittää että ihmiset ovat eläviä, patsaat eivät. Poika pitää pienen hengähdystauon ja lataa sitten: ”Äiti, miksei me olla palapelejä? Miksei äiti, miksei??!!!”. Tässä vaiheessa teki jo mieli tempaista tenava kattoluukusta pihalle.

Edelliset jutut eivät ole elämän pieniä pieniä iloja, mutta seuraava on; löysin aivan järjettömän hyvää ruisleipää kiitos Matin äidin. En jaksa penkoa roskiksesta tyhjää pussia katsoakseni sen nimen ja valmistajan, mutta tunnistan kyllä paketin kaupassa. Kyseinen leipä hakkaa jopa jälkiuunileivän. Jos olette suuria ruisleivän ystäviä niin voitte tiedustella minulta leivän nimeä, lupaan ottaa siitä selvää. Ihan turha tulla sanomaan minulle, että kaikki ruisleivät maistuvat samalle. Se on väärä mielipide.

Yritän jatkaa tätä positiivista asennetta ja muistaa aina blogatessa jatkossakin mainita elämän pienistä iloista. Löydän niitä kumminkin yllättävän usein, mutta niistä ei yleensä vaan muista mainita.

Aloitin tänään päiväni pelastamalla oravan. Aamulla (köh, päivällä) kun heräsin kävin katsahtamassa takapihalle ja takapihan oven vieressä istui naapurin mustavalkoinen kissa. Tunsin voimakkaita vierotusoireita kissoista joten avasin oven ja menin silittämään sitä. Ihmettelin kun hetken kuluttua kissa alkoi sohia tassuillaan oven edessä olevaa puista koroketta. Ihmettelin että hiirikö siellä on ja nostin kynnysmattoa. Ei ollutkaan hiiri, vaan puusäleikön alta paljastui aikaisemminkin takapihallamme vieraillut pieni ja söpö orava. Kissa oli ollut vaanimassa sitä. Tein paniikkiratkaisun ja heitin kissan sisälle ja paiskasin oven kiinni. Kissa oli ihan hämillään ja kynsi ovea. Päästin sen etuovesta ulos ja syöksyin takaisin häätämään oravan äkkiä pois takapihaltamme ettei kissa saisi sitä kiinni. Nimesimme Matin kanssa oravan Taalasmaaksi, kissa puolestaan saa luvan olla Transfer. To be continued.

Viime viikonlopun hengailin taas Jyväskylässä. Näin kavereita ja ajelin ympäriinsä. Sunnuntaina pidin Bronxilla lyhyehkön luennon huumeista ja maailmankaupasta. En onneksi yleensä jännitä esiintymistä, mutta luennointitaidoissa oli vielä parantamisen varaa.

Eilen oli tämän lukukauden toiseksi viimeinen tentti, aiheena kirjanpito. Säälin suuresti ihmisiä jotka ovat ammatiltaan kirjanpitäjiä, mahtaa olla tappavan tylsää. Enää jäljellä matikka ja sitten on tämän kevään osalta koulu ohi, paitsi jos onnistun failaamaan jonkun tentin. Sehän vasta harmittaisikin.

Sain eilen illalla järjettömän koodauskohtauksen. Huomasin, etten hallitse xhtml:n ja css:n perusteitakaan enää kunnolla, joten aloin raivokkaasti naputella koodia jossa ei ollut mitään järkeä eikä se todennäköisesti tulisi olemaan validiakaan. Turhauduin suuresti (kuten aina) huomatessani, etten osaa tehdä kaikkea mitä haluaisin, kuten käyttää jQueryä. Toivottavasti samanlainen innokkuus säilyisi, koska päätin kuitenkin suuntautua digimediaan.

Seuraava kappale tulee käsittelemään aihetta ”anime”, joten herkkänahkaisimmat voivat jättää lukematta. Tässä samalla tunnustan siis katsovani animea jonkin verran, nykyään melko pieniä määriä ja hyvin valikoivasti (I’m not an addict!). Tällä hetkellä meillä on Matin kanssa projektina katsoa sarjaa nimeltä Monster. Itse aloin katsoa kyseistä sarjaa jo ajat sitten, mutta aloitin alusta pari viikkoa sitten. Juuri Monsterin tyylinen anime on sellaista, jota katsoo suurella riemulla.

Paljon on myös elokuvia, joita pitäisi saada katsotuksi. Kesällä siis tuskin tulee olemaan tylsää, vaikka työttömänä olisikin.

Tuntuu, että olen lähes hylkäämässä tämän blogin pikkuhiljaa. On sellainen olo että pitäisi kirjoittaa, mutta ei huvita eikä jaksa. Muodostumassa siis jonkinlaiseksi taakaksi tämä tyhjänpäiväisen asian suoltaminen. Jotain pitäisi tehdä, jos vaikka kesällä saisi ulkoasua muokattua sellaiseksi kuin haluaa, saattaisi tuoda lisää motivaatiota.

Suurimpia topikkeja elämässä tällä hetkellä ovat varmaan asunto ja kesätyö. Asunto löytyi, töitä ei. Tuleva kämppä (jos vuokranantaja vain pitää lupauksensa) on hirmukiva; melkein koulun vieressä, keskustaan n. 2 km, 44m2 ja vuokra 510€ + vesi 20€ per pää. Kaiken lisäksi saadaan olla koko toukokuu keskenämme tämänhetkisessä asunnossa. Tekee varmasti ihan hyvää mielenterveydelle, itse ainakin olen kokenut taas niin suuria vitutuskohtauksia että järki on meinannut lähteä. Se ei tosin ole mitään verrattuna esim. alkuvuoden olotilaan, jolloin oli hyvin lähellä, etten turvautunut fyysiseen palautteeseen. Töitä ei tosiaan ole siunaantunut, vaikka melkoisen ahkerasti niitä olen hakenutkin. Melkoinen vätysnysvä-olo, jos vielä toisenkin kesän olen tekemättä töitä.

Kaikkea kivaakin on tullut taas tehtyä, esim. matkustimme Helsinkiin katsomaan Dope Stars Inc:iä ja heti seuraavana päivänä oli Tampereella kyseisen bändin toinen keikka. Minä tykkäsin, vetivät hyvin livenä, vaikka eihän se mikään wow experience ollut. Ihan liian vähän ollut mitään keikkoja. Ennen kävi katsomassa parikin kertaa kuussa eri bändejä, nykyään paljon harvemmin.

Emir kotiutui takaisin Suomeen ja toi minulle matkamuistona Roomasta Uuden testamentin, jonka joku täti oli sille antanut. Kirja on sekä ranskaksi, italiaksi että englanniksi. Ehdin jo lukea Ilmestyskirjaa vähän matkaa. Eilen näin muutenkin paljon ihmisiä, kokoonnuttiin Bronxille grillaamaan, syömään ja muuten vaan roikkumaan. Kesäkesäkesä.

Haluan suositella kaikille sellaista brittiläistä komediasarjaa kuin Black Books. Hyvin pessimistinen, sarkastinen ja järjettömän hauska sekä nerokas sarja. Onpahan taas paljon katsomista joksikin aikaa.