Kevät, tuo koiranpaskan ja järjettömän isojen tappajamehiläisten kulta-aikaa. Nyt on huhtikuu mutta silti istuimme eilen kirkkopuistossa. Varmasti ennätys, koskaan ennen ei ole pystynyt näin aikaisin löhöilemään kirkkopuiston nurmella.
Yksi kevään kohokohdista tuli ja meni eli Igniten ja Nine Inch Nailsin keikat. Menin ensin vierailemaan Marian ja Ismon luokse Tampereelle pariksi päiväksi. Maria saavutti komean 20 vuoden iän 7.4. joten järjestimme Oonan kanssa oikein mainiot juhlat. Desu-ilmapalloja, serpentiiniä, Spiderman-lautaset, Hello kitty-servetit, merirosvolippu ja tietenkin kakku. Opimme ettei kakkuun kannata koskaan käyttää purkista pursotettavaa valmiskermavaahtoa. Ei toiminut. Jatkoin matkaa Helsinkiin Lauran luokse. Igniten keikka oli sunnuntaina 8.4. Meitä olikin jopa ryhmäksi kutsuttava määrä ihmisiä menossa Nosturiin. Ignite oli mahtava, riehuin ja pompin parhaani mukaan mutta pittiin en täysin uskaltautunut silmälasien rikkoutumisen pelossa. Keikan jälkeen onnistuimme saartamaan Igniten laulajan Zolin nurkkaan ja Laura ja Kati jopa uskaltautuivat kysymään pääsisivätkö herran kanssa samaan kuvaan.
Maanantai olikin lepopäivä koska mikään paikka ei ollut auki. Söimme järjettömät määrät ruokaa ja vuokrasimme Boratin Lauran kanssa. Tiistaina pyörin Helsingin keskustassa jonkin aikaa ja pengoin muutaman kirpparin läpi. Illalla otin suunnan kohti jäähallia ja kuten arvata saattoi ajoin ratikalla pysäkin ohi. Kaiken lisäksi kaverit ajoivat autolla ohitseni juuri kun olin astunut ratikasta ulos. Keikka oli tietenkin loistava ja ylitti kaikki ennakko-odotukset. Vaikken mikään suuri NIN fani olekaan niin kyllä kannatti mennä. NIN onkin tulossa kesällä Ankkarockiin joten Provinssin lisäksi suuntaamme varmaan myös sinne.
Enää alle kuukausi AFI keikkoihin. Odotan jännityksellä. Ensi kuun lopussa myös Placebon keikka Helsingissä. Aivan käsittämätöntä jos taas yksi unelmistani käy toteen. Ensin AFI viime syksynä ja nyt Placebo. Tänä keväänä ei pitäisi olla mitään syytä valittaa yhtään mistään.