AFI reissu oli ja meni ajat sitten, mutta koska väsäsin matkakertomuksen omaksi huvikseni niin annanpa uteliaille karvatovereilleni jotain luettavaa. Kannattaa varata jotain syömistä, tämä on pitkä tarina.
Keskiviikko 9.5.
Olin jo edellisenä päivänä hilannut itseni junan avustuksella Tampereelle Sannan luokse. Rakentelin itselleni sängyn korvikkeen petauspatjasta, päiväpeitosta ja muusta roinasta. Tietenkään ei menty aikaisin nukkumaan. Aamulla herätys viideltä, juna lähtisi kuuden aikoihin kohti Helsinkiä. Emme halunneet ottaa mitään riskiä myöhästymisen suhteen joten siksi lähdimme liikkeelle jo kukonlaulun aikaan. Selvittiin hengissä lentokentälle ja parin tunnin päästä istuimme onnellisesti koneessa. Olin toista kertaa elämässäni lentokoneessa, joten koneen noustessa liimauduin ikkunaan kuin innokas pikkulapsi. Jännää. Tanskassa etsimme hetken aikaa bussipysäkkiä ja oikea bussikin saapui melkein heti. Mukanani oli nippu papereita joihin olin koonnut kaikki tärkeät yhteystiedot, kartat ja muut tarpeelliset ohjeet. Tämä nivaska osoittautui heti tarpeelliseksi, koska suunnistimme ohjeideni avulla hostellille. Sleep in heaven eli hostellimme sijaitsi noin 20 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta, bussilla pääsimme onneksi todella lähelle. Kirjauduimme sisään ja menimme ihmettelemään majapaikkaamme. Karu meininki etten sanoisi. Majoituimme yhdeksän hengen huoneessa jossa tilaa ei ollut senttiäkään ylimäääräistä. Sänkyjä oli kolme päällekkäin ja itse heittäydyin keskimmäiseen vuoteeseen. Hostellissa oli kuitenkin ihan mukava yhteistila jossa oli vaaleanpunaisia sohvia ja karvatuoleja. Vessat ja suihkutilat olivat kaikki yhteisiä.
Heitettyämme tavarat lukittavaan lokeroon lähdimme kiertämään lähiympäristöä. Löysimme ainakin yhden kätevän levykaupan jossa oli hieno The Cure paita jonka olisin ostanut jos niitä olisi ollut muitakin kokoja kuin XL:ää. Muutama pieni vaatekauppa tuli vastaan sekä second hand shoppeja, joiden tarjonta oli suorastaan köyhää. Onneksi löysimme myös halvan kebab-ravintolan, jossa söimme hyvää pitafalafelia. Loppuillasta alkoi olla vähän tylsää ja sääkin oli melkoisen kehno. Olin huomannut jo aikaisemmin että aivan hostellimme vieressä sijaitsi suuri ja vanha hautausmaa joten pienen suostuttelun jälkeen sain Sannan lähtemään mukaani kiertelemään sinne. Ei, emme menneet potkimaan hautakiviä tai goottailemaan ja itkemään dramaattisesti hautajonojen väliin kuunvalossa. Vanhoissa hautausmaissa vain on tietynlaista tunnelmaa ja vanhoja hautoja on mielenkiintoista tutkailla. Löysimmekin paljon kaikkia omituisia ja komeita hautoja. Monien ympärillä oli aita ja itse hautakiven luokse pääsi pienen portin kautta. Bongasimme myös H.C. Andersenin haudan. Hardcore satusetä.
Hetken kierreltyämme kuulimme kuinka jonkin matkan päässä soi The Clash. Musiikki vaihtui välillä ja lähdimme jäljittämään mistä se kuului. Hautausmaan vieressä oli tyhjä tontti jonne tuntui kokoontuneen kaikki Kööpenhaminan punkkarit. Keesi siellä ja keesi täällä. Keskelle tonttia oli tuotu pieni lava jolla esiintyi bändejä ja vähän kauemmaksi oli kasattu nuotio. Päättelin fiksuna että kyseessä oli todennäköisesti mielenosoitus Ungdomshusetin tapaukseen liittyen. Olimme jo aikaisemmin bongailleet Sannan kanssa tapaukseen liittyviä bannereita ja seiniin spreijattuja 69:jä (en tosin vieläkään tiedä mihin tuo 69 tarkalleen ottaen tässä tapauksessa liittyy, tuskin mihinkään hävyttömään). Sannaa ei pahemmin koko juttu kiinnostanut mutta itse menin ottamaan kuvia ja kysymään suhteellisen selvän näköiseltä sedältä mistä on kyse. Ungdomshusetin tapaukseen setäkin arveli kaiken liittyvän. Jätimme punkkarit kännäämään ja palasimme hostellille.
Torstai 10.5.
Heti ensimmäisenä yönä korvatulpat osoittautuivat kavereiksi. Aamulla kylmään suihkuun (joko vettä ei riittänyt tai sitten en vain osannut) ja sitten suunta kohti keskustaa. En ikinä muuta mihinkään rannikkokaupunkiin, niin jumalattomasti Kööpenhaminassa tuuli koko ajan ja kaiken lisäksi satoi. Kamppailin urheana sateenvarjon kanssa ja melkein onnistuin sohimaan sillä Sannan silmät puhki. Keskustassa kiertelimme muutamilla suurimmilla ostoskaduilla mitään hankkimisen arvoista kuitenkaan löytämättä. Olin ainut varakas osapuoli ja varautunut siihen että voin ostaa jotain kivaa jos sellaista sattuu löytymään. Kööpenhamina petti kuitenkin täysin. Ostin eräästä julistekaupasta Edward Scissorhands postikortin. Sannan pelkkiä reikiä täynnä olevat tennarit olivat olleet koko päivän läpimärät eikä muutenkaan ollut ihan maailman paras olotila joten suuntasimme takaisin hostellille. Liikennevaloissa koimme kuitenkin ihanan yllätyksen: Dirty Sex road trip team eli Kimie, Laura, Kati, Kathy ja Jimmy kävelivät vastaan ja hyökkäsimme heti Lauran ja Katin kimppuun kuin hyeenat. Vaihdettuamma kuulumisia erosimme ja menimme Sannan kanssa syömään samaan kebab-paikkaan kuin edellisenäkin päivänä. Illalla lähdimme taas kiertämään lähialuetta ja menimme juomaan kahvia. Tanskassa on pirun kallista kahvia, ihan varoituksena vain. Tanskan kieltä pystyy muuten melko hyvin päättelemään ruotsin avulla, mutta epäilen ettei kahvilassa olleessa lehdessä lukenut että eräs haastateltava oli harrastanut rajua seksiä sian kanssa. Eihän noista tanskalaisista tosin tiedä. Paluumatkalla törmäsimme taas kertaalleen jonkinasteiseen mielenilmaisuun Ungdomshusetin puolesta. Kansaa kokoontuneena puistoon ryyppäämään ja muuten vain istuskelemaan. Loppuilta kului kortinpeluun ja jutustelun merkeissä. Huonetoverimme oli Unkarista ja piti meitä hieman omituisina kun kerroimme miksi olemme Tanskassa. Lisäksi huoneeseemme eksyi kaksi aasialaista miestä jotka nukkuivat kahdestaan samassa sängyssä. How gay is that?
Perjantai 11.5.
Vihdoinkin koitti kauan odotettu päivä. Kirjauduimme kymmeneltä ulos hostellista ja tepsuttelimme Pumpehusetin eli keikkapaikan pihalle. Muut olivat tulleet paikalle jo kahdeksan jälkeen. Istuskelimme sateessa ja vaihdoimme kuulumisia. Juttelin jonkin verran myös Yana-nimisen tytön kanssa jonka tiesin DF-foorumilta. Päivä sujui sinänsä leppoisasti, välillä kävimme syömässä ja vapauttamassa ruumiinnesteitä. Jonottamaan ilmestyi jossain vaiheessa joukkio My Chemical Romance-paitoihin pukeutuneita noin yläasteikäisiä tyttöjä jotka alkoivat ryypätä. Olisivat saaneet minun puolestani vetää överit ja jäädä puskaan oksentamaan. Kellon lähestyessä kahdeksaa huomasimme, että lähettyville oli vaivihkaa hiipinyt ties mitä nuljaketta jotka törkeästi yrittivät kiilata jonoon. Kukaan muu ei tästä huomauttanut joten päätin olla joukon virallinen kusipää ja avautua asiasta. Kohteliaasti mutta jämäkästi kerroin että kuulkaas nyt, tällainen ei ole kovin hyväksyttävää käytöstä eikä todellakaan reilua. Kaksi seinästä revityn näköistä tanskalaisblondia eivät suostuneet siirtymään, mutta päästivät kuitenkin käsittääkseni takanamme olleet kaksi tyttöä ensin. Kaksi muuta ihmistä ymmärsivät asian ja lisäksi sain joukkiollisen ruotsalaisia (ihan mukavia) emolapsia siirtymään taaksepäin. Lopulta ovet avattiin ja suuri vaellus ja ryntäys kohti lavaa alkoi. Juoksemisen jälkeen löysin itseni eturivistä, oikein mainiolta paikalta hieman Hunterin mikistä oikealle. Oikeastaan samasta kohdasta kuin viime syksynä Brixton Academylla. Keikkapaikkana Pumpehuset vaikutti loistavalta, sisään mahtui joidenkin tietojen mukaan n.700 ihmistä eikä keikka ollut edes loppuunmyyty. Juuri sopivan kokoinen areena siis. Blindside aloitti soittamaan melkein heti. Laulaja oli paljain jaloin ja kyllähän Blindside lämppärinä toimi ihan kiitettävästi. Lopulta koitti pitkään odotettu hetki; AFI astui lavalle. Taas kertaalleen melko epätodellinen olo. Pidin keikasta enemmän kuin edellisen syksyn Brixton Academyn esiintymisestä; pienempi areena, parempi tunnelma, enemmän vanhoja kappaleita sekä Just Like Heaven. Olin juuri sopivasti sellaisessa kohdassa missä kahden lavalla olevan laatikon (suojasivat johtoja) välissä oli rako, johon Davey pariin otteeseen tuli laulamaan aivan lavan reunalle, hirmuisen lähelle. Daveyn crowdwalking ei onnistunut kovin hyvin, päästivät mokomat Daveyn tippumaan. Lisäksi jäi mieleen Suomen lippu, jonka Davey otti muutamalta suomalaiselta tytöltä ja heilutteli sitä pitkään lavalla. Taisi poloinen luulla sen olevan Tanskan lippu. Lisäksi joku heitti keikan lopussa lavalle huivin, joka osui Daveya naamaan. Davey päätti sitoa huivin päähänsä. Settilista oli kait seuraava, napattu OMB:ltä:
Prelude 12/21
Girl’s not grey
Kill Caustic
Leaving Song pt.2
Summer Shudder
Brownie Bottom Sundae
Silver& Cold
Dancing Through Sunday
This Time Imperfect
Death Of Seasons
The Leaving Song
Days of the Phoenix
Just Like Heaven
Love Like Winter
—————
God Called in Sick Today
Miss Murder
Keikan jälkeen odottelua pihassa. Hunter ja Adam jaksoivat tulla ulos juttelemaan fanien kanssa. Itse en taaskaan uskaltanut mitään sanoa, nimmarit kävin keikkalippuun pyytämässä. Olisi ihan mukava jos uskaltaisi enemmän puhua englantia ja sanoa jotain fiksua, mutta tyydyin kuuntelemaan keskusteluja sivusta. Myöhemmin myös Jade ilmestyi bussista vähäksi aikaa. Jadelta en saanut edes nimmaria pyydettyä joten ihailin vain kaukaa. Lopulta erosimme roadtrip crew:sta ja muista tovereista ja minä, Sanna ja Janina suuntasimme McDonaldsiin viettämään yötä kahvinjuonnin ja kortinpeluun merkeissä. Aamuyöstä kävimme ostamassa 7/11 –kaupasta (joka maassa kuuluisi olla tällaisia kauppoja) ruokaa. Juttelin kaupan myyjän ja jonkun sedän kanssa jonkin aikaa jonka jälkeen hypähtelimme rautatieasemalle. Leiriydyimme nurkkaan nuokkumaan ja odottamaan kellon tulevan 8:31 jolloin junamme Tukholmaan lähtisi. Aamulla saimme Yanan vahvuudeksi tiimiimme. Junamatka sujui lähinnä Yanan kanssa keskustellen ja nukkuen.
Lauantai 12.5.
Tukholmassa pienen säätämisen jälkeen kulkeuduimme metrolla Fryshusetille. Paikalla oli jo melkoisesti ihmisiä ennen meitä. Tervehdimme tuttuja ja asetuimme jonoon. Myöhemmin jonoa kuitenkin siirrettiin jolloin menetimme paikkamme, mutta eipä tämä suuremmin haitannut. Kati ilmestyi seuraamme istumaan ja kävimme juomassa kahvia. Päivä kului sujuvasti auringonpaisteessa karkkia syöden. Jossain vaiheessa Steve kierti keräämässä ihmisten allekirjoituksia banneriin jossa luki Happy early birthday Hunter. Juliste ja vegaanimuffinssi ojennettiin Hunterille keikan aikana, jolloin kaikki myös lauloivat Happy birthday to you. Ovien avaamisen jälkeen en heti lähtenyt rynnimään varaamaan hyvää paikkaa vaan kävin ostamassa DF kiertuepaidan. Silti pääsin melko lähelle lavaa, taas kertaalleen vasemmalle puolelle. Lämppäri, jonka nimeä en edes muista, oli saakelin tylsä. AFIin ei taaskaan voinut liittää mitään negatiivisia adjektiiveja. Ensimmäinen kerta jolloin en ollut eturivissä, mutta se ei menoa haitannut. Riehumaan pystyi mainiosti ja muutkin tuntuivat olevan hyvin mukana. Tunnelma siis katossa. Paikalla tuntui olevan yllättävän paljon vanhempaa porukkaa, +20 siis. Keikan aikana ei onneksi pahemmin kuulunut perinteisiä ”iiiih Davey I love you I wanna have your babies!!!!!1”-huutoja. Keikan kohokohtana oli The Boy Who Destroyed the World. Niin loistava kappale, melkein pakahduin. Toinen huippukohta oli 3½, jota tuskin koskaan enää kuulee livenä. Lisäksi hienoa tunnelmointia This Time Imperfectin aikaan. Settilista:
Prelude 12/21
Girl’s Not Gray
Kill Caustic
Leaving Song pt.2
Summer Shudder
The Boy Who Destroyed The World
Silver& Cold
3½
Dancing Through Sunday
This Time Imperfect
Death Of Seasons
The Leaving Song
Days Of The Phoenix
Just Like Heaven
Love Like Winter
—————
God Called In Sick Today
Miss Murder
Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja pian bändin hävittyä lavalta löysin itseni halailemasta ihmisiä. Ulkona taas odottelua, en mennyt ahdistelemaan ketään vaan seurailin kauempaa mm. Hunteria joka yritti puhua puhelimessa ilman fanien ahdistelua. Lopulta hyvästelimme keikkatovereita, jotka suuntasivat kukin omalle taholleen kotia kohti. Paljon mukavia ihmisiä. Yana erkaantui seurastamme metroasemalla ja kaksi amerikkalaista tyttöä (Jessica ja Kate) sanoivat hyvästit keskusasemalla. Edessä oli taas yö ilman majapaikkaa. Minä, Sanna, Laura ja Janina menimme syömään ja sen jälkeen ajelimme taksilla yrittäen päästä terminaaliin nukkumaan, mutta tämäpä ei onnistunut. Niinpä leiriydyimme metrotunneliin. Laura nukahti välittömästi, Janina ja Sanna menivät metsästämään kahvia. Monenlaiset ihmiset kävivät jotain sanomassa, joku heitti jopa kolikon. Istuessani apaattisen näköisenä nukkuvan Lauran vieressä jostain tupsahti mies joka heitti hampurilaisen syliini sanoen ”Here you are”. Hämmästyneenä huikkasin kiitokset hänen peräänsä ja jäin virnuilemaan lämmin hampurilainen kädessäni. Janina sai syödäkseen maukkaan ja ilmaisen burgerin. Ei sitä joka päivä luulla kodittomaksi tai varattomaksi. Lopulta poliisit tulivat häätämään meidät pois koska metrotunnelia oltiin sulkemassa. Siirryimme Burger Kingiin viettämään loppuyön. Aika kului juomalla kahvia ja laittamalla nukkuvan Lauran päälle lappuja joissa luki mm. ”Hobo Queen” ja ”I’m a poor, homeless AFI fan, please give me a coin”. Aamuyöstä siirryimme asemalle pariksi tunniksi ja siitä sitten terminaaliin.
Sunnuntai 13.5.
Laivassa syöksyin heti ensimmäisenä suihkuun ja siitä suoraan nukkumaan. Nukuimme noin neljään saakka ja kävimme sitten hankkimassa karkkia Tax Freestä. Satamasta junaan ja junalla Tampereelle. Punkkasin yön Marian ja Ismon luona ja seuraavana aamuna lähdin takaisin Jyväskylään. Lopetan näihin tunnelmiin, näihin muistoihin.
Niin, Placebokin tuli nähtyä. Komeaa oli, kuten arvata saattoi.
Clandestination 