Ohita navigointi

Monthly Archives: heinäkuu 2007

Saavutin kypsän aikuisiän tänään, tai oikeammin sanottuna eilen. Kiitokset Janille, Marialle ja myös Ismolle suurista huomionosoituksista ja hurmaavista korteista. Minusta kirjoitettiin paljon kivoja asioita. Niiden perusteella minusta saa varmasti hyvin mairittelevan kuvan. Emoileva pervonörtti-prinsessa. Olen siis ihana. Aloitin päivän juhlistamisen kahvittelemalla äidin ja mummojen kanssa. Mummon tekohampaat aiheuttivat paljon hilpeyttä. Sain kukkia ja rahaa, mikäs sen parempaa. Illemmalla luokseni kokoontui ratkiriemukas kaveriporukka mässäilemään ja hihittelemään. Terrorisoivat pirulaiset konettani kaikilla hävyttömyyksillä ja virittelivät ikäviä jekkuja.

Nyt pitäisi varmaan kysyä itseltään miltä tuntuu olla 20-vuotias. Ei mitenkään kovin kummoiselta, kait. Oletettavasti nyt pitäisi lakata olemasta teini ja pyrkiä aikuisuuteen. Ottaa vastuuta itsestään ja omasta elämästä, käyttäytyä sivistyneesti ja hillitysti muiden seurassa, kävellä korkokengillä ja olla muutenkin itsenäisempi, fiksumpi ja kypsempi. Ihmisillä on paljon ennakko-odotuksia aikuismaiselle käytökselle. Hyvin helposti aikuisuuteen yhdistää myös turruttavan tylsyyden, jatkuvat huolenaiheet ja ikävystymisen. Miksi kuitenkaan pitäisi olla sellainen aikuinen kuin muut olettavat? Elämäänsä pystyy hallinnoimaan sujuvasti kadottamatta mielikuvitustaan ja tietynlaista lapsenmielisyyttä. Ei aikuisen maailman tarvitse olla tylsä, rutiininomainen ja tiettyä, ennaltamäärättyä kaavaa noudattava. Voin aivan hyvin keinua puistossa, maalata sormiväreillä, syödä jäätelöä oksentamispisteeseen saakka tai katsoa Disneyn piirrettyjä ja hoitaa silti asiani vastuuntuntoisesti ja muut ihmiset huomioon ottaen sekä tiedostaa, mitä ympärilläni ja muualla maailmassa tapahtuu. Ihan tähän ihanteelliseen pisteeseen en ole vielä päässyt ja olenkin varmasti monella tavalla lapsellinen. Moni asia tarvitsee edelleen harjoitusta, kuten vaikkapa itsevarmuus. Tästä on siis vielä pitkä matka tyydyttävään aikuisuuteen, mutta harjoitus tekee metsurin ja elämällä oppii.

Elikkäs,  taputan itseäni selkään sanoen ”hyvä Minna, ihan hyvin sä vedät!”.

Mainokset

Mikä kumma saa ihmisen heräämään kello kuudelta aamulla? Harry Potter and the Deathly Hallows tietenkin. En sentään mennyt jonottamaan edellisenä iltana. Eikä tämä aikainen aamuherätys tunnu missään verrattuna esimerkiksi yli vuorokauden jonotukseen viimeisen Star Wars-leffan lippujen saamiseksi. Nörttiys on hyve ja jonottamisessa on tunnelmaa. Kuitenkin itse asiaan; sain viimeisen Potterin käsiini noin varttia yli seitsemän ja ensimmäinen ajatus oli, että ”ei tämä voi olla näin ohut”. Kirjan noutamisen jälkeen kävin Emirin kanssa torilla syömässä mansikoita. Nyt aionkin keittää kahvia, heittäytyä sohvalle ja syödä loput mansikat aloittaen samalla lukemisen. Toivotan itselleni hyvää matkaa.

Palasin tämän kesän kolmannelta festarimatkalta eilen. Ilosaaressa oli paljon hippejä, jotka meinasivat kaatua trangiaan, alastomia miehiä uimassa, sadetta, auringonpaistetta ja erityisen leppoisa tunnelma. YAD tiimimme koostui taas kertaalleen huikeista persoonista ja olimmekin vallattoman hilpeitä lähes koko reissun ajan. Minua laiskotti enkä ollut mitenkään mainittavan ahkera viikonlopun aikana, lähinnä leikin diabololla ja flower stickeillä. Ihmiset olivat pääosin mukavia, vain muutama rasittava tapaus mahtui joukkoon. Jos ei osaa muodostaa omalla äidinkielellään ainuttakaan ymmärrettävää lausetta saatika sitten käyttää selkeää argumentaatiota, niin on aivan turha suuttua minulle jos en ymmärrä, että sanojen sekamelskasta olisi pitänyt löytää vastaus esittämääni kysymykseen. Muutenkin kyseinen henkilö oli aivan käsittämätön ja aloin jo hapuilla jotain raskasta esinettä, joka lentäisi hyvin ja sattuisi osuessaan.

Kohdalle sattui onneksi myös piristäviä ihmisiä, kuten kaksi römpsä-miestä. Kummallinen, mutta hassunhauska parivaljakko. Musiikillinen kohokohta oli Porcupine Tree. Vaikken hirveästi sitä kuuntelekaan, niin keikka oli hieno ja musiikkiin pystyi uppoutumaan niin hyvin, että muiden ihmisten läsnäolo lähes unohtui. Soilwork ja Sick Of It All olivat myös ihan ok. Paluumatkalla vitsien taso alkoi lähestyä pohjalukemia eikä Varkauden ABC tule enää koskaan olemaan entisensä.

Katsoin Gilmoren tyttöjen neljännen tuotantokauden tänään loppuun. Tekisi mieli käydä ostamassa viideskin. Lisäksi pitäisi hankkia Ozin toinen tuotantokausi, vanhat Star Warsit ja monia levyjä, jotka ovat olleet ostoslistalla jo kauan.

Jos joku haluaa tarjota minulle mukavan ja halvan yksiön läheltä Tampereen keskustaa niin olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä, myös pulloposti ja kirjekyyhkyt käyvät. Morsekoodia en osaa.

Taas on yksi eeppinen reissu saanut päätöksensä. Tämän kertainen roadtrip kohdistui Karuun Pohjolaan eli Rovaniemelle, tuonne porojen ja tekopartajoulupukkien luvattuun kaupunkiin. Matkan tavoitteena oli mennä jakamaan viisauttamme Simerockiin. Lähdimme liikkeelle jo torstaina, koska Rovaniemelle on saakelin pitkä matka. Noukimme Oulusta kyytiin kaksi vahvistusta joukkioomme. Rovaniemellä huomasimme iloksemme, että majapaikkamme, jossa tulisimme viettämään seuraavat neljä päivää, vaikutti olevan vähintäänkin upea.

Perjantai-iltapäivänä kurvailimme Simerockiin pystyttämään jalon tiedon temppeliämme. Perillä jouduin ensin säätämään ja soittelemaan ihmisille, jotta saisimme telttamme edes jonnekin pystyyn. Lopulta leiriydyimme YAD infopisteen kanssa hyvinkin mainiolle paikalle. Siitä alkoi sitten kolmen festaripäivän urakka tehden huumetestejä, keskustellen ihmisten kanssa, kuunnellen välillä bändejä (Mokoma ja Swallow the Sun tietenkin ja yllättäen Disco Ensemble veti myös ihan kiitettävän esiintymisen), nauraen typerille ja myös vähemmän typerille jutuille ja lauleskellen Leevi and the Leavingsia ja muuta mukavaa. Tykönämme kävi röykkiöittäin ihmisiä, tiikereitä, keijoja, kaljasieppoja ja muutama päänaukojakin ilmiintyi. Kaikesta huolimatta mukava ja hauska reissu, vaikka koko ajan palelikin aivan tajuttomasti ja välillä meinasi virta loppua kesken. Kiitos vaan kaikille jotka jaoitte tämän hauskanpidon ja tuskan kanssani eli Maria, Ismo, Sanna, Veera ja Maiju.

Paluumatkalla törmäsimme (emme onneksi kirjaimellisesti) viimeinkin poroon! Todistusaineistoakin löytyy.

poro

Poroja oli oikeasti kaksi. Pitkän ajomatkan jälkeen laskeuduimme Jyväskylään Bronksin pihaan jossa armas Huhhi (eli autoni) odotti. Ei vain täysin siinä kunnossa missä oletin. Olin ennen lähtöämme käärinyt Mikan skootterin vessapaperiin ja kostoisku oli tapahtunut.

huhhi

Kortsuja vaihdekepissä, taustapeilissä ja ties missä. Odotin kuitenkin paljon pahempaa kostoa. Jonkin aikaa jouduin kyllä pohtimaan että miten hemmetissä Mika oli onnistunut pääsemään autooni sisälle. Se lurjus. Kotiin päästyäni olin jotenkin onnistunut hankkimaan patoutuneita tunteita, päätä pakottavan ärtymyksen sekä kieltämättä lievän väsymyksen. Lopputulos näkyy tässä.

ikkuna

Potkaisin siis ikkunani rikki. Käytin liikaa väkivaltaa ja kung-fu taitoja yrittäessäni avata sen. Huomenna aamulla jokin setä tulee korjaamaan sen.

Tänään myös kuulin päässeeni opiskelemaan Tampereelle tietojenkäsittelyä. En vieläkään ole kovin innoissani asiasta vaikka varmaan pitäisi. Stressaan jo nyt. Asuntoa ja kaikkea muuta tuollaista. On se niin vaikeeta.

Loppusanoiksi voisin julistaa, että Nipa on ahdas, Nipa höyryää, Nipa on röyhkeä ja rietas, Nipa täytyy hiljentää sekä Keijo, mikä sinnuu vituttaa!

Mahtavien väärinkäsitysten, epävarmuuden ja saamattomuuden vuoksi en ole pitänyt erääseen kaveriin yhteyttä lähes vuoteen. Viime viikolla päädyimme kuitenkin pitkästä aikaa juomaan kahvia saman katon alle. Melkein vuoden ero ei tuntunut missään, kummatkin alkoivat välittömästi suoltaa juttua käsittämättömällä tahdilla. Juoruilimme paljon, juttelimme ihmisten kurjuudesta ja paransimme maailmaa. Lauantaina Suvi teki vastavierailun elintoverinsa Timon kanssa. Tarkoitus oli vain kahvitella pikaisesti, mutta yllättäen tämäkin sessio venyi aiottua paljon pidemmäksi. Mikäs siinä, ihanan riemuisa pariskunta ja mahtavia persoonia kummatkin.

Lauantai-iltapäivän vietin mummon kanssa hautausmaalla istuttaen kukkia sukulaisten haudoille. Kahdessa erittäin vanhassa hautakivessä luki ”Kristus on minun elämäni ja kuolema minun voittoni”. Eläköön. Oli varmaan rankka kisa. Odotan innolla milloin hautakiviin aletaan kaiverruttaa kuvia ja tekstejä, jotka haudatut ovat saaneet päättää eläessään. Kaikenlaisia lausahduksia, mottoja, lyriikoita ja muita näppäriä juttuja. Esimerkiksi netissähän pystyy melkein kaikkialla lisäämään jonkin sellaisen vaikka omaan profiiliin tai foorumin allekirjoitukseen, niin miksei toki hautakiviinkin. Joka toisessa kivessä varmaan lukisi LOL. Tai sitten rahanahneet omaiset voisivat myydä niihin mainostilaa.

Kävin tänään noukkimassa kirjastosta mukaan Nikolai Gogolin Kuolleet Sielut-kirjan. Ihan kuin ei muuten olisi noita kirjoja kesken. Tällä hetkellä osaansa huomiostani ovat vailla seuraavat opukset: Ursula K. Le Guin-A Fisherman of the Inland Sea, Stephen King-Skeleton Crew, Edgar Allan Poe-Kootut kertomukset ja J.K. Rowling-Harry Potter and the Half-Blood Prince. Jälkimmäisen tosin olen lukenut jo aikaisemminkin. Niin paljon kivoja kirjoja. Kuten huomaa niin en pahemmin lue mitään erityisen älykästä kirjallisuutta. Tykkään tarinoista.

Death  Proof oli muuten äärettömän hyvä. Tyylikäs, komea ja jännä. Ylitti ennakko-odotukset. Suosittelen siis.