Saavutin kypsän aikuisiän tänään, tai oikeammin sanottuna eilen. Kiitokset Janille, Marialle ja myös Ismolle suurista huomionosoituksista ja hurmaavista korteista. Minusta kirjoitettiin paljon kivoja asioita. Niiden perusteella minusta saa varmasti hyvin mairittelevan kuvan. Emoileva pervonörtti-prinsessa. Olen siis ihana. Aloitin päivän juhlistamisen kahvittelemalla äidin ja mummojen kanssa. Mummon tekohampaat aiheuttivat paljon hilpeyttä. Sain kukkia ja rahaa, mikäs sen parempaa. Illemmalla luokseni kokoontui ratkiriemukas kaveriporukka mässäilemään ja hihittelemään. Terrorisoivat pirulaiset konettani kaikilla hävyttömyyksillä ja virittelivät ikäviä jekkuja.
Nyt pitäisi varmaan kysyä itseltään miltä tuntuu olla 20-vuotias. Ei mitenkään kovin kummoiselta, kait. Oletettavasti nyt pitäisi lakata olemasta teini ja pyrkiä aikuisuuteen. Ottaa vastuuta itsestään ja omasta elämästä, käyttäytyä sivistyneesti ja hillitysti muiden seurassa, kävellä korkokengillä ja olla muutenkin itsenäisempi, fiksumpi ja kypsempi. Ihmisillä on paljon ennakko-odotuksia aikuismaiselle käytökselle. Hyvin helposti aikuisuuteen yhdistää myös turruttavan tylsyyden, jatkuvat huolenaiheet ja ikävystymisen. Miksi kuitenkaan pitäisi olla sellainen aikuinen kuin muut olettavat? Elämäänsä pystyy hallinnoimaan sujuvasti kadottamatta mielikuvitustaan ja tietynlaista lapsenmielisyyttä. Ei aikuisen maailman tarvitse olla tylsä, rutiininomainen ja tiettyä, ennaltamäärättyä kaavaa noudattava. Voin aivan hyvin keinua puistossa, maalata sormiväreillä, syödä jäätelöä oksentamispisteeseen saakka tai katsoa Disneyn piirrettyjä ja hoitaa silti asiani vastuuntuntoisesti ja muut ihmiset huomioon ottaen sekä tiedostaa, mitä ympärilläni ja muualla maailmassa tapahtuu. Ihan tähän ihanteelliseen pisteeseen en ole vielä päässyt ja olenkin varmasti monella tavalla lapsellinen. Moni asia tarvitsee edelleen harjoitusta, kuten vaikkapa itsevarmuus. Tästä on siis vielä pitkä matka tyydyttävään aikuisuuteen, mutta harjoitus tekee metsurin ja elämällä oppii.
Elikkäs, taputan itseäni selkään sanoen ”hyvä Minna, ihan hyvin sä vedät!”.