Sokeatkin näkevät ostaa keksejä

Syysloman eli ”opetuksettoman viikon” loppu kului rattoisasti Matti-nimisen pörrötukkaisen otuksen kanssa sohvannurkassa lojuten ja leffoja katsellen. Paluu takaisin arkeen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Heti ensimmäisenä enkun tentti, joka tosin osoittautui melkoiseksi läpihuutojutuksi. Torstaina sitten iki-ihana Ciscon tentti, jonka läpäisin enemmän tai vähemmän rehellisin keinoin. Nyt onkin sitten vuorossa hillitöntä koodausta seuraavan parin kuukauden ajan.

Lauantaina juhlistettiin luokkatoverin tupareita. Paikalla oli ainoastaan muutamia tuttuja, mutta eipä tuo haitannut. Verestin vanhoja (lähes olemattomia) kitaristintaitojani soittamalla alkeellisia Metallican riffejä muutaman hevisedän kanssa. Mukava ilta kaiken kaikkiaan.

Sunnuntaina hyppäsimme Marian kanssa junaan ja matkasimme armaaseen pääkaupunkiimme. Illalla meitä odotti VNV Nationin keikka Gloriassa. Minulla ei sinänsä ollut mitään suurempia ennakko-odotuksia keikan suhteen, mutta VNV Nation yllätti totaalisesti puun takaa ja iski syntikalla takaraivoon. Leijuin kahden tunnin hektisen tamppausession ajan jossain aivan muissa sfääreissä. Illan lopuksi ryömimme YAD:n toimistolle bukkake-huovan alle nukkumaan. Yö oli seiniä tärisyttävän kiihkeä, mutta lopulta maltoimme nukahtaa sulokkaasti lusikka-asentoon.

Eilinen The Arkin keikka ei ollut ihan niin järisyttävä kuin VNV Nation. Ola oli normaali ylihomo itsensä ja biisit toimivat kuten aina ennenkin. Sen euroviisukappaleen olisivat kyllä voineet jo haudata jonnekin. Yleisön huudatusta oli perinteisesti hieman liikaa, mutta annettakoon anteeksi. Tällä kertaa illan seuralaiseni oli Ilona, joka myös yöpyi luonani. Lähes ensimmäinen kommentti kämpästämme oli ”näyttää ihan siltä kuin täällä olisi räjähtänyt ydinpommi”. Ilona hiippaili takaisin Jyväskylään aamun pimeinä tunteina kun itse jäin vielä kuumehoureisena makaamaan sänkyyn ja näkemään painajaisia.

Advertisement

Reitittimet söivät sydämeni

Mitä tapahtuu kun 20 kappaletta kännääviä nörttejä päästetään valloilleen pieneen, saunalliseen kaksioon? Monenmoisia kommelluksia, verta, hikeä, kyyneliä ja mahdollisesti muitakin ihmiseritteitä. Viime viikkoinen saunailta oli siis hyvin onnistunut. Koko luokka saapui paikalle juhlimaan ja sen kyllä huomasi. Illan saldona verinen matto/lattia, oksennusta, lasinsiruja ja verta takapihalla sekä hajonnut kaljapullo kylpyhuoneessa. Seuraavan aamun tunnelma oli hyvin post-alkoholokaustinen, varsinkin kun teloin jalkani pöydän alla lymynneeseen lasinpalaseen. Kaikesta häsläämisestä huolimatta hyvin viihdyttävä kokemus, eikä jäänyt edes paha maku suuhun. Jänniä olentoja nuo luokkatoverit, jättivät minulle jopa kalsarit ja muutaman sukan palkkioksi.

Viime viikonlopun vietin Lentävänniemessä yhdyshenkilöpäivillä mukavassa seurassa. Välillä tosin joutui puremaan omaa kättään pysyäkseen hereillä ja pystyäkseen osallistumaan yhteisiin pohdintoihin. Pienenä välikevennyksenä opettelimme Bollywoodin alkeita ja olo oli notkea kuin rautakangella.

Janikani tuli, oli ja meni. Janinkin pitäisi transportata itsensä pysyvästi Tampereelle, täällä on paljon paremmat kekkerit ja Kimble.

Pelasin tänään taas kertaalleen Carcassonnea Miinan ja Ilonan kanssa ja niinhän siinä kävi että sain turpaani ja pahasti. Ei se mitään, loistava peli silti. Eilen näin Emiriä ja katsoin Children of men-nimisen leffan Marian ja Kimin kanssa. Kaverit on edelleen mahdottoman kiva juttu, mutta kavereiden puolesta huolissaan oleminen on äärettömän kurjaa. Elämä voisi edes välillä lakata potkimasta päähän tai edes vaihtaa rautakärkimaiharit pehmeisiin tennareihin. Onneksi edes joidenkin tovereiden puolesta voi olla välillä jopa onnellinen.

Hanging out with the zombie crew

Olen uhka Kiinalle, ainakin Great Firewall of China-nimisen sivuston mukaan. Blogini on vaiennettu kiinalaisilta.

Placebon rumpali Steve Hewitt otti eron muista lumelääkesedistä. ”Placebo have parted company with drummer of 11 years, Steve Hewitt, due to personal and musical differences.” Nyyhniisk.

Vietämme huomenna luokkatovereiden kesken saunailtaa Oonan ja minun kämpillä.  Joku voisi pitää masokistisena kutsua kotiinsa arviolta 15 ammattikorkeakouluopiskelijaa ryyppäämään ja rellestämään. Minä en, ainakaan vielä.  Tänään kulutin koulussa monta tuntia pelaamalla erilaisia nettipelejä ja juomalla kahvia. Ahkeraa.

Ystävällinen ja hieman kauhtunut punkkarisetä tuli tänään bussissa juttelemaan ja kutsui minut luokseen käymään ja kuuntelemaan musiikkia. Hymyilin vain nätisti ja kiitin kauniisti kutsusta.

Janijanijani tulee Tampereelle viikonloppuna. Janin pitää pelata Kimbleä meidän kaikkien kanssa.

Oikeastihan minulla ei ole mitään järkevää asiaa. Taaskaan.