Viime viikonloppuna kansa kerääntyi Tampereelle juhlimaan Tammerfestia. Päädyinpä sitten sen aikaisemmin mainitun Paprika Korpsin keikan lisäksi myös töihin lauantaiksi. Samalla sain staff-tunnuksella varustetun access all areas-passin, mutta olin nössö ja hieman kipeäkin joten en mennyt ilmaiseksi katsomaan Swallow The Sunia ja Mokomaa, vaikka olisin päässyt. Tiistaina ratagolfasin ensimmäistä kertaa elämässäni kun suuntasimme yadin porukalla harrastamaan liikunnallisia aktiviteetteja. En voi sanoa että suuremmin kyseisestä lajista välittäisin, mutta sellainen ihan mukava fiilis golfauksesta jäi. Varsinkin kun on kesä ja aurinko paistaa ja vieressä kimaltelee järvi.
Kaiken turhan ajankäytön lisäksi saimme katsottua Ozin viidennen tuotantokauden loppuun ja aloitettua Lostin ensimmäisen kauden. Suostuin olemaan kiva ja edes yrittämään katsoa Lostia, koska armas toinen puoliskoni sitä vaati. Enhän minä nyt voi sanoa ei. Yritän siis olla ottamatta Lostia liian vakavasti. Katselunautintoa lisää tästä lähtien tänään hankkimamme 32″ LCD-näyttöinen tv. Noin kuukauden pohdinnan ja käytettyjen telkkareiden metsästämisen jälkeen päädyimme siis sijoittamaan nelisensataa tuohon laitteeseen. Mukavaa omistaa kerrankin toimiva ja uusi tv, entinen kun olisi tehnyt harakirin päivänä minä hyvänsä.
Kesälomalla olen pitkästä aikaa ehtinyt uppoutua kirjojen maailmaan yhtä intensiivisesti kuin joskus vuosi sitten. Opiskelu kun vie hyvin paljon aikaa ja intoa lukemiselta. Haluankin esitellä maailman parhaan fantasiasarjan: George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu. Vielä hieman yli vuosi sitten olisin väittänyt Robert Jordanin Ajan pyörän olevan Se fantasiasarja, mutta Tulen ja jään laulu on aiheuttanut sellaisia henkisiä fantasiaorgasmeja ettei ole tosikaan. Tarinaa ei kerrota yhden päähenkilön näkökulmasta, vaan jokaisessa luvussa kertoja vaihtuu. Yhden kirjan aikana tarina etenee lähes kymmenen eri ihmisen näkökulmasta. Henkilöhahmoihin pystyy uppoutumaan täysin ja juonenkäännösten takia joutuu välillä lähes haukkomaan henkeään. Tulen ja jään laulu on myös hyvin häpeilemätön ja raaka, päitä putoilee ja ihmiset panevat toisiaan ahkeralla tahdilla. Huomaan usein miettiväni sarjan tapahtumia, vaikka en olisi pariin tuntiin edes koskenut kirjaan.
Tämän hehkutuksen lopuksi voisin viihdyttää teitä (ainakin omasta mielestäni) mielenkiintoisella linkillä: The Top 20 Most Bizarre Experiments of All Time.
Clandestination 