Ohita navigointi

Tulipa tuossa täytettyä vuosia, yhteensä vuosia Maan päällä on nyt kertynyt kokonaiset 21. Ei kyllä vieläkään tunnu yhtään aikuiselta, ja hyvä niin. Jos nauru pidentäisi ikää niin Janin ja Marian onnittelujen vuoksi olisin varmasti saanut monta kuukautta lisää elinaikaa. En jaksanut mitenkään suuremmin juhlistaa tätä tapahtumaa. Perjantaina eli oikeana synttäripäivänä söimme Matin kanssa jäätelöä ja katsoimme Orpokodin, jonka sain Matilta lahjaksi, Kristiina Brask t-paidan lisäksi. Lauantaina Maria, Ismo ja Sanna kokoontuivat luoksemme syömään ja pelaamaan pleikkaria. Olin aivan heitä varten leiponut hyvin vittumaisen kakun, joka kuitenkin maistui odotettua paremmalle.  Sain Marialta ja Ismolta homoerotiikkaa tihkuvan kortin, jonka laitoin jääkaapin oveen. Teimme myös melko pikaisen reissun Passionin terassille, paitsi että terassi oli jo yhdeksän aikaan täynnä ja jouduimmekin sisätiloihin. Mukavat synttärit, sanon minä. Nyt pitäisi varmaan pohtia kulunutta vuotta ja huomata kuinka suuren henkisen kasvun ja aikuistumisen harppauksen olenkaan kokenut. Kummastakaan ei kuitenkaan näy jälkeäkään, ihan yhtä riemuidioottiolo on edelleenkin. Vuodessa on silti tapahtunut ihan pirusti kaikkea, positiivista lähinnä. Olen saavuttanut jonkinlaisen jatkuvan tyytyväisyyden ja tasapainon olotilan, kaikki tuntuu olevan suurimmissa määrin kunnossa, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ettei nyt ihan lässytykseksi mene niin siirrytään muihin aiheisiin: viime viikolla vietimme muutaman päivän Matin vanhempien mökillä. Oli aivan järkyttävän hieno ilma ja kuinka rentouttavalta tuntuukaan kun voi vain löhötä tuolissa lukemassa kirjaa tai katsella veneestä järvimaisemia. Myös yöllinen saunominen ja uiminen kelpaa minulle. Pelasimme paljon Yatzia, Alfapetiä ja pöytälätkää.

Tänään suuntasimme pian herättyämme Finnconiin/Animeconiin Tamperetalolle. Viimeksi osallistuin kyseiseen tapahtumaan Jyväskylässä vuonna 2004. Hieman on osallistujamäärä kasvanut neljän vuoden sisällä. Ei tuntunut yhtään kotoisalta koko sen parin tunnin aikana jonka tapahtumassa vietimme. Muutamaan tuttuun oli kuitenkin kiva törmätä ja kojuista tarttui jopa mukaan pari Death Note korttia. Kävimme myös kuuntelemassa poskettoman huonon imageboard/4chan paneelin, jossa oli mudkippejä ja homoja. Kesti vain jotain puoli tuntia niin eipä sillä niin väliä, pakko oli osallistua kun kerran paikalla sattui olemaan.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: